top of page

Ilkka Marttala
Tervetuloa sivuilleni. Kierrän orkesterini kanssa Suomen ravintoloita sekä tanssilavoja. Ohjelmistoon kuuluu normaali iskelmämusiikki mukaanlukien pop ja rock musiikki. Keikat ja yhteydenotot allaolevista linkeistä. Nähdään tansseissa!

Keminmaalainen laulaja Ilkka Marttala heitti ensimmäisen keikkansa jo vuonna 1989, vähän päälle parikymppisenä märkäkorvana. Varsinaisen keikkailun Ilkka aloitti vuonna 1994 tehden noin 60 keikkaa vuodessa. Uransa alkuaikoina Ilkka kokeili siipiään myös Tangomarkkinoilla, sijoittuen hienosti 11:ksi.

Varsinainen läpimurto Ilkan uralla tapahtui vain vähän aikaa sitten, kun keväällä 2011 levylle laulettu, Jussi Rasinkankaan säveltämä ja Vexi Salmen sanoittama Tumma joki -kappale nousi Radio Suomen toiseksi soitetuimmaksi kappaleeksi. Kappaleen hyvästä menestyksestä ja Ilkan suosiosta tanssipaikoilla kiiri sana myös levymoguli Ilkka Vainion korviin. Ile soittikin kaimalleen ja tarjosi levytyssopimusta.

Syksyllä 2011 Ilkka julkaisi toisen singlen nimeltään Ruiskukkia ja keväällä 2012 singlen Luota en enää kohtaloon. Syksyllä 2012 julkaistiin single Mä teen kunnon duunin. Ja pitkäsoittoa valmistellaan...

Kari Tapion esikuvakseen mainitseva Ilkka Marttala on koonnut itselleen monipuolisen ohjelmiston, joka muuttuu sopivasti yleisön mukaan: perinteisissä tansseissa tanssimusiikkia ja nuoremmalle yleisölle suomipoppia. Ohjelmisto koostuu coverien lisäksi myös omista kappaleista.

Ilkalle povataan suursuosiota tanssikansan keskuudessa, kiitos monipuolisen ohjelmiston ja ammattimaisen, nöyrän asenteen.

Kuuntele:

Shttps://www.youtube.com/watch?v=ZdnoI8pYgW4
Tumma joki -kappale YouTubesta.
Luota en enää kohtaloon YouTubesta.

Yhtye: Vetonaula

Ilkka Marttala singahti vihdoin soittolistoille. Yksi levytetty musiikkikappale saattaa mullistaa pitkänlinjan muusikon elämän kertaheitolla - tai ainakin muuttaa jopa tulevaisuuden suunnitelmia. Keminmaalainen yrittäjä ja muusikko Ilkka Marttala pääsi kokemaan levyttämänsä Tumma joki -nimisen kappaleen myötä levylistalaulajan hetkellistä suosiota. Juha Peltoperä otti Ilkan juttusille

bottom of page